tiistai 14. marraskuuta 2017

Koulu uudistuu


Vaikka minäkin  täällä blogissa välillä narisen, että mitään ei tapahdu tai ainakin liian vähän, niin kyllähän sitä tapahtuu. Niin tulin hyvälle mielelle kun osuin Koulu uudistuu Youtube-kanavalle. Ja siellähän olikin tuttuja!

Oli myöskin kiva nähdä että Kamerakynän menetelmä oli hyvin käytössä. Juuri tämmöistä pitäisi tehdä: Lyhyitä, kerralla kuvattuja informatiivisia videoita. No, jotkut voisivat olla vielä lyhyempiä, mutta suunta on juuri oikea. Videoista näkee aina paljon  enemmän, kuin että näistä olisi kirjoitettu raportteja- ja aikaa menee paljon vähemmän. Parasta olisi tietenkin vierailla kouluissa "vakoilemassa" hyviä käytäntöjä, mutta kyllähän videokin kertoo paljon.

Laitan linkit kolmeen videoon, jotka nyt ensin ihastuttivat.



1. Viimeksi kehuin Leado-konseptia, joka liikuttaa oppilaita  luokissa ja aktivoi oppimaan. Sipoossa Salparin koulussa on rehtori Caspar Nybergin johdolla laitettu koulun pihaa liikkumista varten. On siinä varmasti sitkeyttä vaadittu että visio etenee. Hyvältä näyttää. Tämäkin on hyvä esimerkki siitä, miten paikallisesti voidaan toimia parhaiten yhteiseksi hyväksi. Kun liikkuminen on nyt oikein  todistettu hyvän oppimisen erääksi peruselementiksi, niin toivottavasti kouluissa aletaan miettimään entistäkin enemmän miten luodaan liikkumisen ilon kautta oppimisen iloa. Tässä on yksi hyvä malli.

2. Kotikunnassani Sipoossa on jo parikymmentä vuotta toiminut Leppätien  kielikylpykoulu. Sen toimintaa on ollut ihanaa seurata. Kun koulun henkilöstöllä on yhteinen tehtävä kielen oppimisen suhteen, on sinne voinut syntyä myös kouluissa harvinainen yhtenevä pedagoginen lähestymistapa. Aktiivinen yhteistoiminta ja teemat ovat olleet jo vuosia opetusjärjestelyjen pohja, ennen uutta opsia.

Videolla rehtori Ann-Sofi Pitkänen kertoo teematyöskentelystä. (Miksi opsissa on sille niin hankala ilmaisu: monialaiset oppimiskokonaisuudet?) Kaikki oppiminen voitaisiin tehdä kouluissa tältä pohjalta. Paikan päällä käyneenä voin kertoa, että onhan se innostavaa.


3. Sitten se tvt ja sen  tuoma pedagogia. Kyllä on aina niin mukavaa, kun jossain on toteutunut se, mitä itse pidän tavoiteltavana. On mietitty miten uudet oppimisen välineet muuttavat oppimista. Sitten on alettu rakentamaan kouluympäristöä ja toimintakulttuuria hieman uusiksi. Aivan mahtavaa!
Hiidenkiven koulussa ollaan jo pitkällä koulun päivittämisessä. Ilppo Kivivuori esittelee videossa koulussa tapahtuneita muutoksia.

Linkki videoon.










Tässä juuri mietittiin edellisen päivityksen kommenteissa Martin kanssa, että onko kouluissa tapahtunut jotain yhdensuuntaista kehitystä viime vuosikymmeninä. Vaikka muutokset ovat koulumaailmassa olleet hitaampia kuin ympäröivän maailman muutokset, niin onhan kuitenkin tapahtunut. Hyvä kannattaa laittaa kiertoon, ettei opettajien autonomiansa takia tarvitse keksiä kaikkea hyvää itse. Eihän siihen yksi työura riittäisikään. Tämmöistä ehdottomasti lisää!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Ainakin yksi Lea tarvitaan liikuttamaan koulua!

Kirjoitukseni Tarvitseeko koulu ankeuttajia 16.10. sai harvinaisen paljon lukijoita. Ehkäpäs aihe oli ajankohtainen ja kiinnostava.

Vähän samaan aiheeseen tekee mieli puuttua. Rajataan aihe liikkumiseen ja puhumiseen koulussa. Miksi ne ovat olleet kiellettyjä tai ainakin vahvasti rajoittuja toimintoja koulussa? Siis oppilaille, ei opettajille?  Mistä on tullut ajatus että parhaiten oppii kun on paikoillaan ja hiljaa? Onko siihen vaikuttanut vain käytännön olosuhteet, jolloin käytäntö on ohittanut pedagogisen ohjauksen? Miksi lapsilähtöinen pedagogia ei ole määritellyt koulujen toimintaa? Mielellään laitan tämän kysymyksen Martille, jolla on varmasti asiaan historiasta nouseva kokonaisnäkemys.

Oma teoriani on, että alkujaan opetuksessa käytettiin ääneen lukua ja ulkoaoppimista paljon. Kun vielä luettiin Raamattua tai Katekiskmusta, niin oltiinhan sitä hiljaa jo pelkästä kunnioituksesta. Mikäli muuta oppimateraali ei ollut, piti kuunnella koko päivän. Vaikka oppikirjojen tulo mahdollisti yhdessä pohtimisen, ei kerran muodostunut opetusihanne ja - käytäntö enää  muuttunut. Ainakin sata vuotta on pärjäilty pitkälti samoilla linjoilla. Työrauha ymmärretään usein vieläkin hiljaisuudeksi ja hyvä opettaja pitää luokkansa hiljaa ja paikoillaan. Olenhan väärässä? Kai tästä ollaan liikuttu vähän toisenlaiseen koulukulttuuriin?

Oppimisen tutkimus on jo vuosia  antanut meidän tietää, että ihminen oppii toimimalla ja olemalla aktiivinen. (Liikunta ja oppiminen OPH 2012) Toisaalta olemme saaneet tutkimustietoa siitä, että osa lapsista ja nuorista liikkuu aivan liian vähän sekä koulussa että kotona.  Tavoitteena on virallisesti ollut jo pitkään muuttaa oppilaan rooli aktiivisemmaksi koulussa, sitähän uusin OPSkin vahvasti tuo esiin. Jos muuttaa opetusta, pitäisi jotain tehdä ihan konkreettisesti. Ja onhan jo tehtykin.

Liikkuva koulu-hanke on kaikkia kouluja mukaan haastava hanke, jonka puitteissa koulu sitoutuuu oppilaidensa osallistumista ja liikkumista edistäviin ratkaisuihin. Sen kunnianhimoisena  tavoitteena on vaikuttaa koko koulun toimintakulttuuriin pysyvästi. Iso haaste! Paljon kouluja on jo mukana, pitemmän aikavälin muutokset toteutuvat varmaan hiukan eri tavoilla eri kouluissa.

Pienetkin teot voivat olla suuria. Hyvät ideat ovat usein oikeastaan yksinkertaisia. Ja kun hyvää ideaa myydään, tarvitaan asiaansa uskomista ja väsymätöntä innostusta. Loistava esimerkki on tästä Lea Tornbergin Leado-oppimisympäristö. Opettajataustainen Lea on kehittänyt luokkahuoneeseen sopivan liikkumista (ja siten oppimista)  edistävän välineistön ja siihen sopivan pedagogiikankin. Omista kokemuksista kumpuavan idean eteenpäin vieminen on vaatinut sitkeyttä. Nyt on ollut hienoa seurata, kuinka paljon myönteistä julkisuutta hanke on saanut.  HS 29.10.2017 Toivon Leadolle navakkaa myötätuulta.

Uusi opetussuunnitelma tukee pedagogiaa, jolla pyritään muuttamaan oppituntien passiivisuus, yksisuuntainen vuorovaikutus ja liikkumattomuus. Tarvitaan uudenlaisia tilaratkaisuja tukemaan tätä, tottakai. Mutta ennenkaikkea tarvitaan uudenlaista ajattelua siitä, miten vanhaa  tilaa voidaan käyttää toisin ja miten oppiminen voi olla monenlaista. Samalla autetaan erilaisia oppijoita, ehkä paljon myös niitä poikia, jotka toiminnallisina oppijoina ovat vaarassa syrjäytyä innostavalta opinpolulta.
Ei kun oppimisen iloa !



Linkki videoon



perjantai 27. lokakuuta 2017

Ubiikkia oppimista eli opintoretkien pihvi

Olin pari viikkoa sitten erään pienehkön koulun kotiseuturetken oppaana. Hieno päivä, kuten melkein aina, kun lähdetään koulusta maailmalle. Jos nimittäin puitteet ovat kunnossa.

Tein havaintoja päivän aikana.
Erittäin paljon mieltäni lämmitti yhteisöllinen toiminta, joka oli koulussa hallussa, kiitos opettajien. Kun kaikki koulun noin 50 oppilasta voi lähteä kerralla bussimatkalle, oli eri-ikäisten liikuttaminen helppoa vakituisilla ryhmillä. Oppilaat oli jaettu noin neljän hengen eri luokilta olevien oppilaiden ryhmiin, joissa vanhin otti luontevasti johtajan roolin. Nämä ryhmät ovat ainakin puoli vuotta samat. Kun tunnetaan syntyy luottamusta. Katselin esimerkiksi ruokaillessa, miten isompi oppilas paloitteli nuoremman pihviä ihan oma-aloitteisesti. Näytti kivalta. Näistä arjen pienistä hetkistä rakentuu terve yhteisöllisyys, joka tukee sisältäpäin ryhmänsä jäseniä.

Vierailimme toisessa koulussa. Olisikin aina hyvä että sekä opettajat että oppilaat vierailevat  muissa kouluissa. Niistä oppii ja voi verrata omaa toimintaa toiseen. Oppilaille on yleensä myös hyvin avartavaa huomata, että kouluja on monenlaisia. Tällä kertaa oli minulle kiintoisa hetki, kun menimme tällä kouluvierailulla luokkaan, jossa oli tavallisuudesta poikkeava sisustus, pedagogisen toiminnan rakentama. Luokan takana oli pitkä yhteinen työpöytä ja etuosassa sohvia ja tuoleja tehtävien takastelutuokioita varten. Muutenkin oli viihtyisää viherkasveineen kaikkineen. Eräs oppilas pysähtyi ovelle ja kysyi silmät pyöreinä: Onko tämä opettajien huone?  Oppilailla on yleensä selkeä odotusarvo siitä, miltä luokan pitää näyttää, kuten melkein meillä kaikilla. Tätä vakiomallia on nyt alettu rikkomaan. Toivottvasti hyvät käytännöt tulevat esiin ja leviävät muualle. Siispä vakoilemaan!

Aivan ehdottomin asia oli tämän koulun pihalla kota, jossa esimerkiksi luettiin lukuläksy nuotiotulen lämmössä. On hienoa jos koululla on joku oma "juttu", se toiminta josta tulee tärkeä osa identiteettiä ja kaikkien ylepyden aihe.

Huomenna olen menossa Kirjamessuille. Tänä vuonna ovat kaikki yhdeksäsluokkaiset päässeet ilmaiseksi messuilla. Hieno ajatus. Usein vain aikuisillekin käy messuilla niin että kerätään karkkeja ja tavataan tuttuja. Vietetään hauska päivä ja onhan sekin hyvä asia, mutta. Opintoretkelle on tarpeen antaa etukäteen mietityt tehtävät. Niin pitäisi opettajillakin olla vaikka Educa-messuilla. Jäsentäminen ja johonkin asiaan keskittyminen on tarpeen runsauden keskellä, muutoin vierailu  messuilla on kaoottinen kokemus.
Messujen sivuilta onkin tulostettavissa paperinen tehtävälomake vierailua varten, hyvä niin. Nykyaika antaisi muitakin mahdollisuuksia.
Kamerakynä-menetelmällä olisivat oppilaat voineet miettiä etukäteen kysymykset ja tehdä kännyköillään ryhmissä kolme lyhyttä videota: Messukävijän, kustantajan ja kirjailijan haastattelut.
Näitä voisi sitten koulussa jakaa muilla ja saada lisää kiinnostavaa tietoa. Ehkäpä jotkut näin tekivätkin.

Ehdotukseni Kirjamessuille ja muille tapahtumille, johon kutsutaan koululaisia: Tuottakaa pari, kolme valmista ja erilaista opinpolkua (tehtäviä) tapahtumaan. Nykytekniikalla tämä olisi hyvin helppo jakaa eteenpäin. Messuilla voisi suunnistaa, kuvata, lukea qr-koodeista tehtäviä ja vaikka mitä.

Periaatteeni on aina ollut, että kun luokasta poistutaan on sille oltava pedagogiset perusteet eli opitaan enemmän ja kiinnostavasti. (En näe kevään viimeisllä viikoilla tehtyä Linnanmäen retkeä opintoretkenä, hauskaa voi toki silti olla.) Sehän vaatii välillä ylimääräistä työtä. Siksi tässäkin yhteistyö on parasta. Yhdessä jaksaa enemmän ja usein paremmin.