keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Osallistuminen ja yhteisöllisyys

Nykyään puhutaan paljon osallisuudesta tai osallistamisesta. Yhteisöllisyyden kannalta kyseessä on hyvin läheinen termi. Voi sanoa että ei ole toista ilman toista. Yksilö ei ole yhteisön jäsen ellei hänellä ole osallisuutta siihen.

Mitä osallisuudella yleensä tarkoitetaan? Minusta termillä haetaan nykyään osallistuvan kansalaisuuden tuntomerkkejä. Ymmärrämme yhä paremmin että yhteiskunnan ja yhteisöjen hyvinvointi syntyy siitä, että yksilöt eivät syrjäydy ja että kaikkien yhteisön jäsenten osaaminen ja läsnäolo on tärkeä. Haetaan positiivista summaa.

Varmaan tästä syystä peruskoulun (ja nähdäkseni kaiken koulutuksen) päätavoitteeksi on yhä vahvemmin nimetty kansalaiseksi kasvamiseen. Tässä yhteydessä käytetään juuri sanoja aktiivinen ja vastuuntuntoinen.

Osallisuus-käsite on minusta jollain tapaa suorittamiseen tai yhdessä tekemiseen liittyvä. Usein se käsitetään osuudeksi tai mahdollisuudeksi osallistua johonkin toimintaan, jolla on lopputulos. Osallistamisen tavoitteena on vastuun kautta kasvattaa ja tuoda vahvuutta sosiaalisiin rakenteisiin.

Ajattelen että yhteisöllisyys on hieman laajempi käsite. Esimerkiksi koulussa yhteisöllisyys tarkoittaa että koulu on kasvualusta kaikkien kasvulle. Yhteisöllisessä ajattelussa kaikki ovat jo lähtökohtaisesti osallisia. Yhteisöllisyys on vuorovaikutuskenttä. Yhteisössä on mahdollista tehdä virheitä. Yhteisö sietää yksittäisten jäsentensä laiminlyöntejä, epäsosiaalisuutta tai muita virheitä osallisuushankkeita paremmin yksinkertaisesti siksi, että yhteisöllisyys on elämää yhdessä. Korjausliikkeiden avulla yhteisöllinen tietoisuus ja osaaminen kasvavat myönteiseen suuntaan.

Nämä molemmat kansalaisuuteen tai ryhmän jäsenyyteen liittyvät termit ovat sukua toisilleen. Ne kuvaavat tai sisältävät enemmän arvoja kuin konkreettisia tekoja. Koulujen alkamisen jo lähestyessä muistutan itselleni että tekojen, toiminnan mielekäs ja pitkäkestoinen tavoitteellisuus nousee vain arvojen tunnistamisen kautta.

ps. Kun tässä selitän sanoja, niin nykyään se on avaamista. On hauskaa seurata kuinka kieli sopeutuu. Selittää-ilmaisu alkoi olla negatiivissävytteinen varmaan esimerkiksi urheilijoiden kootuista ”mitään en ole ottanut” lausunnoista. Avata-sana on positiivinen. Kun avaan oven tai kesäisen siiderin niin tapahtuu jotain myönteistä (yleensä). Silti minusta avataan nykyisin liian monia asioita. Välillä voisi ihan hyvin myös selittää.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Yhteisöllisyys ja ympäristö



Yhteisöllisyys ja koulun työympäristö


Keskustelin tunnetun arkkitehdin kanssa Sipoon kehittymisestä. Keskustelu ajautui julkiseen rakentamiseen ja kouluihin. Päivittelin sitä että koulujen nykyinen muotokieli ja materiaalit (betoni, teräs, lasi) eivät lisää viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Arkkitehti oli hieman yllätyksekseni samaa mieltä: ”Niin, kyllä ihmiset tunnistavat rakennettuun ympäristöön sisältyvän viestin. Jos heitä ei toivoteta tervetulleeksi tai osallisiksi, he vastaavat samalla tavalla.” Meillä Sipoossakin on taas tänä kesänä seurattu julkisten tilojen pihoilla tapahtuvaa sotkemista ja ilkivaltaa. Täälläkin on monta rumaa koulua.

Miten yhteisölisyys ja koulujen fyysinen toimintaympäristö liittyvät toisiinsa? Mikäli yhteisöllisyys siis määritellään siten, että siinä joukko ihmisiä tiedostaa ja toteuttaa yhteistä tavoitetta, niin tätä tavoitetta olisi erittäin hyvä esittää myös konkreettisesti. Vieraaseen kouluun astuttaessa fyysinen ympäristö kertoo paljon. Usein tämä viesi vain katoaa tilassa arkityötään tekevien tietoisuudesta.
Jokaiseen kouluun olisi hyvä pyytää aika ajoin vieras tarkkailemaan sitä miltä koulutila tuntuu.

Asiaa voi purkaa osiinsa.
1. Ergonomia. Koulujen tuolit ja pöydät ovat usein huonoja.Mikäli aikuisten työpaikoissa laitettaisiin 25 ihmistä yhteen huoneeseen ja huonoihin työpisteisiin, paikalle kutsuttaisiin varmaan työsuojelu. Kuka voi valvoa koululaisten etuja? Väärät ja epämukavat asennot ja kalusteet ovat paitsi viesti, niin myös levottomuuden aiheuttaja.
2. Valaistus ja ilmanvaihto. Tarvinneeko kommentoida? Aika monillla on kokemuksia asiasta.
3. Koulun tilojen järjestely. Koulujen työtilat järjestetään usein kriteerinä helppo valvonta. Viihtyvyyden kannalta olisi tietysti hyvä hajoittaa kulkeminen ja luoda pieniä vapaita työtiloja.
4. Sitten on paljon pieniä asioita joilla yhteisöllisyyttä voi edistää pienelläkin budjetilla; pihojen istutukset, viherkasvit koulun tiloissa, kirjasto, värimaailma ja vaikka akvaariot, joilla voi lisätä koulutilojen kodinomaisuutta. Tässä kohdin monet voivat olla erikin mieltä. ”Täytyykö koulussa viihtyä?” Minusta täytyy.

Viihtyisä ja kodikas koulu vähentää jännitteitä, luo turvallisuutta ja parantaa siten oppimista ja vähentää järjestyshäiriöitäkin. Sillä kuka rikkoisi kotiaan? Ei kovin moni. Lisäksi täytyy muistaa, että lapset ja nuoret eivät ole koulussa vain töissä kuten siellä tryöskentelevät aikuiset. He ovat siellä elämässä elämäänsä ja kasvamassa (hyviksi ihmisiksi).

Mikäli koulu kasvatusyhteisönä haluaa toteuttaa yhteisöllisyyttä, niin on vaikeaa ajatella ettei huomioitaisi fyysistä ympäristöä. Vaikka lähtökohta olisi huonokin, niin aina voi tehdä paljon. Viesti on kuitenkin helposti luettava ja tärkeä. Vastuu siitä on aikuisilla, mutta lapset ja nuoret voi ottaa mukaan esimerkiksi oppilastoimikunnan avulla suunnittelemaan ja toteuttamaan meidän kivaa koulua.

Ihan hyvin voi aloittaa opettajainhuoneesta. Miltä siellä näyttää? Arvostammeko omaa työpaikkaamme? Olemmeko tuoneet sinne jotain viihtyisää, kaunista ja toisia ilahduttavaa?