tiistai 12. kesäkuuta 2012

Koululaiset kuriin!

Koululaiset halutaan saada kuriin
Uutinen aiheesta Iltalehdessä
Näin sanottiin Hesarin uutisotsikossa 11.6. Taustaosion otsake kuului: ”Kakarat saavat tehdä mitä vain”
Kuulostaa aika negatiiviselta, eikö? Lisäksi television uutisista olin kuulevinani, että lakialoitetta perustellaan lisääntyneillä käytöshäiriöillä.

Käytöshäiriöitä ja järjestyksen puutetta on kouluissa ollut jo antiikin Kreikasta lähtien. Onko käytöshäiriöitä nyt enemmän kuin jonain toisena aikana, onkin jo kovin vaikea selvittää.
Peruskoulu tarjoaa koulutuspalveluita, sehän on lähtökohta. Siksi koulun tehtäviin tai opettajan oikeuksiin ei ole kuulunut viranomaisvaltaa juuri lainkaan, vaikka me opettajat joskus saatamme niin luulla. Ollaan ajateltu, että kotien kanssa hoidetaan mahdolliset häiriöt ja lähdetään siitä, että kaikki ymmärtävät oman etunsa, haluavat oppia.

Olkoon järjestyshäiriöitä sitten enemmän tai vähemmän kuin ennen, niin koulun kasvatusmahdollisuuksia voidaan mielestäni kyllä laajentaa myös rangaistusten ja seuraamusten suuntaan. Kyllähän me aikuisetkin noudatamme liikennesääntöjä paremmin kun poliisi on näkyvissä...

Koulujen ja luokkien turvallisuuteen ja hyvään oppimismotivaatioon voidaan vaikuttaa monin keinoin. Vaikea työrauhaongelma voi syntyä monin eri tavoin.
Yksittäinen oppilas voi olla sellaisessa tilanteessa, että hänen paikkansa ei ole luokassa. Silloin eivät rangaistukset auta. Joku oppilas voi taas olla narsistinen ja röyhkeä, koska häneltä ei ole vaadittu kunnioitusta eikä ole asetettu lapsen rajoja. Silloin rangaistus saattaa laittaa miettimään omaa asemaa tarkemmin.
Opettaja voi tehdä huonoja ratkaisuja koska ei tunne riittävästi oppilaitaan, tai hänella ei ole osaamista erilaisten oppilaiden käsittelyssä. Hän saattaa provosoida jonkun oppilaan käyttäytymään huonosti, kenties huomaamatta tekoaan. Tällöin opettajan työnohjaus voi auttaa paremmin kuin oppilaan toistuva rankaisu.
Jotkut oppilaat voivat hermostua passivoivista ja opettajakeskeisistä työtavoista. Oppiminen on nykyään mahdollista kaikkialla ja usein houkuttelevalla/viihdyttävällä tavalla. Koulu joutuu kilpailemaan ensi kertaa koulutuksen historiassa oppilaiden muun elinympäristön kanssa.

Yhteisöllisesti rakennettu ja ohjattu koulu voi uskoakseni vähentää huomattavasti motivaation puutteesta johtuvia häiriöitä. Koulutuksen maailmassa eletään murroskautta jossa vapauden ja kontrollin kannattajat ottavat yhteen. Oppilaat haluavat usein heti kaiken vapauden ja enemmänkin, siksi juuri vapauteen kasvattaminen on vaativa tehtävä. Vapauteen ja vastuuseen meidän länsimainen kulttuurimme kuitenkin haluaa perustaa, siksi vapauteen pitää kasvattaa.

Ratkaisua ei kannata etsiä vain katederiopetuksen menneisyydestä. Uudenlaiset koulutilat ja yhteisöllistävät työmenetelmät on otettava käyttöön pian. Rinnalle tarvitaan varmaankin opettajan aseman vahvistamista tässä ajassa, jossa opettajan kunnioitus ei ole itsestään selvää.

Kun rangaistaan, ollaan jo myöhässä. Rankaisukeinojen lisääminen voi auttaa parhaiten niitä, joita ei rangaista, mutta jotka haluavat välttää rangaistuksen. Sitten on vielä pieni porukka, joka tarvitsee rakkautta ja rajoja, mieluiten jo kotoa. Koulussa ei voida kotia korvata.
Mikäli samoja oppilaita rangaistaan vuodesta toiseen, ei rankaisukeinojen laajentaminen auta. Kannatan semmoisia keinoja sinänsä, jotka suojelevat oppilaita ja opettajia pitkittyviltä konflikteilta.
Ei ole helppo, tämä rankaisuasia.


Ei kommentteja: