perjantai 12. lokakuuta 2012

Hyvän opettajan terveiset, Viljo Tervonen

Luin tässä vanhan kouluni Kallion yhteiskoulun/Kallion lukion 100-vuotisjuhla-antologiaa nimeltään Kohtaamisen hetki (2002).
Siinä ensimmäisenä kirjoittaa Viljo Tervonen, hieno äidinkielenopettajani, joka ratkaisevasti kannusti minua kirjoittamaan. Lyhyestä kirjoitelmasta on vaivaton poimia oppilasta palvelevan, yhteisöllisen pedagogian periaatteita:

Opettajana kasvaminen ja vertaistuki:
Viljo sai kouluun tullessaan edeltäjältään Viljo Haahdelta neuvon, jota pyrki koko uransa noudattamaan: Opettajan tulee alati kokeilla, etsiä uutta opetusainesta ja uusia metodisia ratkaisuja.
Parasta "Villen" mielestä oli, kun sai mennä ainenippu salkussa jonkun (reaaliaineen) kollegan luokse yhdessä arvoimaan kirjoitusten laatua ja tasoa.

Oppilaslähtöisyys, toiminnalliset työtavat:
"Näin koin olevani oikeilla jäljillä kun sain astua luokan perälle ja kuunnella, kuinka ryhmät raportoivat työnsä tuloksista, väittäjät ja vastaväittäjät selvisivät otteluistaan tai kuinka esim. draamaa käsiteltäessä luokka pystyi antamaan vavahduttavan näytteen esitystaidoistaan."
Villellä oli usein tapana antaa oppilaiden pitää vapaaehtoista lukemispäiväkirjaa, josta hän toteaa että: "Samalla saatoin havaita, että luokan hiljaisella mietiskelijällä oli sangen persoonallista sanottavaa lukemastaan."
Unohtuneet läksyt sai usein viedä opettajan kotiin tarkistettavaksi. Mainio tilaisuus käydä kasvatuskeskusteluja kodikkaassa ilmapiirissä !

Yhteisöllisyys:
"Yhä uudelleen rehtorit tähdentävät , kuinka tärkeää on kodin ja koulun yhteistyö" ( Vuosikertomuksista vuosilta 1946-1977)
Ville Tervonen mainitsee vuosittaiset luokkajuhlta, joihin kutsuttiin vanhemmat ja kaikki luokkaa opettavat oppilaat. Muistan että oli jännää ja kivaa tehdä niihin ohjelmia. Vanhemmat tutustuivat opettajiin ja he perheisiin.
Kallion yhteiskoulussa oli pyrkimys että opettajat eivät vaihdu. Luokanvalvoja saattoi opettaa luokkansa jopa kahdeksan vuotta, samoin mahdollisuuksien mukaan muutkin aineopettajat, jotka ensiluokalla aloittivat opettamisen. Näin Ville: "Käsitykseni mukaan koulussamme vallitsi luja luottamus opettajien ja oppilaiden välillä, tunsimmehan toisemme perusteellisesti." -Nyt puhutaan taas kiintymyssuhteen tärkeydestä kasvatuksessa ja oppimisessa.
Samasta asiasta Tervonen puhuu koulun kerhotoiminnan kohdalla; kerhoissa saattoi kasvaa läheinen luottamuksellinen suhde opettajan ja oppilaan välille. Näin varmaan, koska oltiin irti tavanomaisista luokkatilanteista. Kerhotoiminnan hiipuminen on varmasti ollut eräs yhteisöllisyyden rapauttaja.

Ainakin minulle välittyi varsin selvästi se, että Ville oli kiinnostunut ajatuksistani ja antoi kohdallani jopa vähän anteeksi kielioppivirheitä. Aivan helppoa on vieläkin muistaa, kuinka tärkeää kannustava ja juuri minulle annettu palaute oli!

Helposti katselee menneitä vaaleanpunaisten nostalgialasien läpi. Mutta voi olla, että opettajia välillä uhkaa virkamiesmäistyminen, monien eri työtehtävien alla. Fokuksessa olisi aina oltava oppilas ja se mikä vahvistaa häntä. Usein parasta saadaan aikaan yhdessä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kallion_lukio

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

rauha hänen muistolleen, ville oli opeettajien mallikuva. meillä entisillä oppilailla on mielikuvana, että kallion yhteiskoulun opettajat olivat meitä varten ja meidän puolellammme. abi-64