maanantai 29. huhtikuuta 2013

Koulussa ei saa epäonnistua! - ja mitä siitä seuraa.

Olin eilen Helsingin nuorisoasiain keskuksen Hesan nuorten ääni-toimituksen  http://nuortenaani.blogspot.fi/  vieraana. Saimme Liisan kanssa olla harjoitusvastustajia 3.5. tulossa olevaan keskusteluiltaan, jonka nuoret suunnittelevat ja vetävät.

Aiheena on (a-studio 3.5. kello 21) Koulussa ei saa epäonnistua! Siinäpä hyvä aihe.

Oli kiinnostavaa keskustella nuorten toimittajien kanssa. Toimitus oli tehnyt kyselun yli tuhannelle ysiluokkalaiselle siitä, mikä on tärkeämpää, se  että on oppinut jonkin asian vai arvosana.
Yli 80% ysiluokkalaisista vastasi että arvosana on tärkeämpää!

Korvia kuumottava tulos. Yli 80% peruskoulunsa päättävistä ei tiedä miksi he ovat olleet koulussa, vai?
Tämän asenteen tai arvon ovat vain  aikuiset voineet välittää nuorille. Vanhemmat ja opettajat arvioimme varmaankin aivan liian usein koulutyön tuloksia arvosanoilla. Jos niitä pidetään tärkeämpänä kuin oppimista, niin nuoretkin omaksuvat ajatuksen.

Lisäksi oli juttua siitä, että arviointi perustuu kokeisiin, joissa tärkeintä on välttää virheitä. Silloin oppilaat alkavat pelata varman päälle, eivätkä kokeile tai mieti vaihtoehtoisia ratkaisuja. Luovuutta ei siten suosita.

No sitten voidaan sanoa tähän että keksi ite parempi systeemi. Ei ole ihan helppoa, mutta kyllähän arviointia yritetään kehittää monipuolisemmaksi. Pitää yrittää lisää.

Ei kommentteja: