Kun blogin nimi on Yhteisöllinen pedagogia, lienee kohdallaan aina silloin tällöin palata itse asiaan. Täällä kotona aihetta käsitellään Liisan kanssa kirjoittamisen lisäksi lähes päivittäin keskusteluissa.
Vaikka aiheesta on muutama julkaisu blogissani, niin päivitän tässä yhteisöllisyyden käsitettä.
Yhteisöllisyys on hankala ilmaisu. Sitä käytetään yleensä kun kaivataan jotain epämääräistä yleistä hyvää, kuvitellen että kaikki käsittävät termin samoin. Käsitteen nykytulkinta on tärkeää siksi, että entisenlainen yhteisöllisyys on kadonnut yhteiskuntarakenteen murrokseen. Esimerkiksi talkoot perustuivat ennen siihen, että monet sukupolvet olivat asuneet samalla paikkakunnalla. Oltiin sukulaisia tai ainakin tuttuja. Ennen ihmiset syntyivät luonnolliseen yhteisöön. Nyt niitä pitää rakentaa. Yhteisöllisyyttä ei synny nykyään vielä sillä, että ihmiset kokoontuvat aamuisin esimerkiksi samaan kouluun.
Muutama reunaehto yhteisöllisyydelle:
- Yhteisöllisyys on prosessi eli ryhmän kehittyvä ominaisuus.
- Yhteistä tietoisuutta tuotetaan vuorovaikutuksen avulla.
- Kaikki yhteisön jäsenet ovat tietoisia heitä yhdistävästä asiasta.
- Yhteisöllinen työskentely tarvitsee yhteisiä jaettuja arvoja, päämääriä ja suunnitelmallista toimintaa, sovituissa rakenteissa.
- Yhteisöllisyyttä on hyvää ja huonoa. Huonon yhteisöllisyyden tunnusmerkkejä on esimerkiksi vuorovaikutuksen säätely ja suljettu päätöksenteko.
- Koulussa yhteisöllisyyttä tehdään yhdessä ja avoimesti sovituilla rakenteilla ja sopimuksilla. Johtajuutta ja sen jakamista tarvitaan.
- Edellisestä seuraa, että kun halutaan edistää myönteistä yhteisöllisyyttä, niin edistetään demokratiaa. Kaikkien pitää voida osallistua päätöksiin, tavotteiden asetteluun ja toiminnan arviointiin.
- Koulun yhteisöllisyyden osapuolet ovat oppilaat, heidän kotiväkensä ja koulun henkilökunta. Monimutkainen pelikenttä.
- Jos opettajat haluavat luoda yhteisöllisyyttä kouluun, niin oppilaat ovat avainasemassa. Yhteisöllinen opettajienhuone on mukava, mutta sieltä yhteisöllisyys ei välttämättä leviä koko kouluun.
- Pedagogisesti yhteisöllisyyttä tuetaan muun muassa oppijalähtöisellä (lapsilähtöisellä) opetuksella. Siinä oppiminen on kaksisuuntaista, kaikki ovat oppimassa.
- Oppilaiden pitää kokea, että he voivat vaikuttaa itseään koskeviin tapahtumiin ja opetukseen koulussa.
- Jatkuva vaihtuvuus ryhmissä vähentää positiivista yhteisöllisyyttä, jonka tärkeä sidos on myönteinen riippuvuus, johon taas tarvitaan turvallisuutta ja luottamusta. Näitä ei synny lyhytkestoisiin ryhmiin kovinkaan usein.
Joku muu varmasti lisäisi paljon muutakin, mutta näistä voi aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti