Mikä ihmeen uusi oppiminen?

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisi viime vuonna hyvän jutun: UUSI OPPIMINEN (lue linkistä koko julkaisu)

Varmaan moni ajattelee: Mitä ihmettä? Eikö se vanha hyvä oppiminen enää kelpaa? Vaikka sitä on jo satoja vuosia kehitetty hyväksi.

No, ei minusta oikein kelpaa. Perusteluiksi otan kolme kovaa muuttujaa: 

1. Tieto on muuttunut

Tieto on nykyisin hajautunut. Ei ole enää mahdollista elättää renessassineron ihannetta, jonka mukaan yksilö saattoi tietää lähes kaiken oleellisen. Kukaan ei voi yksin hallita eksponentiaalisesti lisääntyvää informaatiota, saati kyetä arvioimaan sen laatua. Opettaja tai koulukirja ei ole koululaiselle enää ainoa tai paras (saati kiinnostavin) tietolähde. Tieto on paitsi hajautunut, myös kaikkien helposti saatavilla. Kouluun ei tarvitse tulla oppiakseen. Oppilaat tietävät tämän.

2. Oppiminen on muuttunut

Opettaja opettaa ryhmää (vaikka ei sitä aina tiedosta), mutta oppilaat oppivat yksilöinä. Jokainen tuo oppimistilanteeseen kokemuksensa, tavoitteensa ja merkityksensä. Oppimistuloksissa oppilaat vertautuvat kuitenkin ryhmätovereihinsa. Tämä ei ole reilua ja oppilaat tietävät tämänkin.

Oppimisen tutkiminen on tuottanut viime aikoina paljon hyödyllistä tietoa. Ymmärrämme yhä paremmin, että hyvä oppiminen on ryhmän prosessi. Tarvitsemme yhteisöllistä pedagogiaa, jossa opitaan yhdessä muiden kanssa. Hajautettu tieto luo myös tarpeen koota, tuottaa ja arvioida tietoa yhdessä. Tiedämme nykyään senkin, että ihminen saa tyydytystä ollessaan vuorovaikutuksessa ja kokee merkitystä vuorovaikutuksen kautta.

Myös osaaminen on yhä enemmän vuorovaikutuksellista. Osaaminen tulee näkyväksi yhdessä muiden kanssa toimittaessa. Tiedon hajautumisenkin takia osaamista ja oppimista saavutetaan parhaiten yhdistämällä ryhmän osien summa. Oppilaamme tunnistavat nämäkin ilmiöt yhä selvemmin, eivätkä koe innostavana sitä, että koulussa kuitenkin usein estetään tai hillitään vuorovaikutusta.

3. Oppija valitsee mitä haluaa oppia

Professori Jarkko Hautamäki on tulkinnut muun muassa PISA12-tuloksia. Hän toteaa, että koululaisten oppimistulokset sekä asenteet ovat laskeneet kaikissa ryhmissä ja kaikkialla Suomessa. Hänen tulkintansa on, että muutos tulee koulun ulkopuolelta. Edellä mainitut tekijät kuvaavatkin syitä, miksi koululaisemme eivät enää suostu opiskelemaan itselleen perustelemattomia asioita. Koululaisemme ovat yhä yksilöllisempiä, myös oppijoina. He valitsevat yhä aikaisemmin sen, mistä ovat kiinnostuneet ja mitä haluavat oppia. Ilmiö tulee varmaankin vahvistumaan, jopa nopeasti.

Millainen on koulu jossa oppimisen merkityksellisyyden määrittelee itse itselleen kukin yksilöllinen oppija? Millainen on opettajan rooli tässä tilanteessa? Miten opettajat voivat siirtyä elämänpiirissään siihen tulevaisuuteen, jota oppilaamme jo elävät? Varsinkin nämä muutokset asettavat koululle lähes mahdottoman tehtävän, mutta luovat samalla kiinnostavan haasteen.

 Uusi oppiminen. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 8/2013.


ps. Kiitos Mikolle tämän jutun siemenistä