keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Uusi oppiminen ja vanha arviointi

Muutama viikko sitten olin jälleen pedagogisen kahvilan istunnossa. Siinä tuttu joukko opettajia kokoontuu  mukavaan paikkaa iltapäiväkahville ja keskustelee ajankohtaisista opettajia kiinnostavista asioista. Suosittelen muuten perustamaan sellaisen, mielellään naapurikoulujen kanssa. Silloin saa enemmän uusia näkökulmia.

Mutta, aiheena oli tällä kertaa (numero)arviointi. Eräs fiksu opettaja totesi että hänesta uusi opetussuunnitelma sisältää melkoisen ristiriidan sen sisältämän  oppimiskäsityksen ja arvioinnin käytäntöjen välillä. Kysymys kuului, olimmeko samaa mieltä. Kun asiaa pohdittiin, niin kyllähän asia siltä näyttää.


Uusi ja uljaskin opetussuunnitelma suuntaa hienosti uutta oppimista:

Esillä ovat oppimisen ilo ja motivaatio. Tärkeänä pidetään  ongelmanratkaisutaitoja sekä oppijan aktiivista ja omaehtoista roolia. Oppiminen ei ole enää kaikille samaa, vaan oppilaan yksilölliset edellytykset otetaan huomioon. Oppimista usean oppijan yhteisenä projektina pidetään tärkeänä.
Koulujen toimintakulttuurin muutos nähdään tärkeimpänä muutostekijänä. Opettajien tulisi yhdessä oppilaittensa kanssa rakentaa koulustaan oppiva yhteisö.

Aivan mahtavia tavoitteita, joiden taustalla on siis ajatus, että oppiminen päivitetään tähän ja tulevaan aikaan. Puhumme uudesta oppimisesta, muutos ei voi olla pieni jos tavoitteet toteutuvat. Mutta- sitten tulee numeroarviointi ja lyö takaisin.


Numeroarviointi ei pääse eroon siitä, että siinä järjestelmässä on varattu paikka hyville ja huonoille ja sitten vielä tavallisille. Muihin ei pitäisi verrata, mutta niin vaan aina numeroita verrataan ja opettaja on tuskallisen tietoinen että jotenkin samalla kriteerillä numeroita on vaan annettava. Miten tähän mahtuu oppiminen yksilöllisenä prosessina saati yhdessä oppiminen? Vaikeaa on. Jos arvostetaan yhä enemmän oppimisen prosessia, niin miten ihmeessä se näkyy eri aineiden numeroissa? 

Numeroarvioinnin voi nähdä olevan jäänne teollisen ajan koulusta jossa oppimista mitattiin määrällä, nopeudella ja tarkkuudella. Arviointi kohdistuu tällöin myös persoonan piirteisin, ei pelkästään osaamiseen saati ymmärtämiseen. Iso kysymys on, että sopiiko numeroarviointi ollenkaan uudenlaisen opetuksen ja oppimisen työkaluksi? Ja millaista pitäisi olla tilalla?


Nähdäkseni jatkuvan oppimisen ihanteeseen sopii sitten jatkuvaan näyttöön nojaava palaute-ja arviointijärjestelmä. Oppijoilla tulisi olla mahdollista antaa näyttöjä osaamisestaan, myös prosessien hallinnassa.  Osaamisen portofolio  voisi karttua koko eliniän ajan. Uusi digitekniikka mahdollistaa varmaan jo nyt tämäntyyppisen arvioinnin kehittämisen. Opettajallla olisi myös hyvä olla aikaa ja osaamista oppijoiden työnohjaukseen, valmentamiseen.


Numeroarviointi antaa opettajille valtaa ja arvostusta. Luulenpa että siksikin siitä on erittäin vaikea luopua. Yksikertaisuudessaan se on toimiva, ihmisiä laitetaan järjestykseen, yleensä heidän tekemiensä virheiden perusteella. Silloin oppii  muun muassa välttämään virheitä, joista voisi oppia paljon... 


Voin nähdä sieluni silmin uuden opetussuunnitelmatyöryhmän kokouksen, jossa on päätetty arvioinnissa. Pöydän toisella puolella ovat istuneet uudistajat (hörhöt) ja toisella säilyttäjät (änkyrät). Säilyttäjät ovat antaneet periksi tai hävinneet taistelun oppimiskäsityksen ja toimintakulttuurin kohdalla. Mutta sehän ei ole heitä haitannut, sillä arviointi, se on sitä kovaa kamaa ja kaiken avain! Sen kohdalla he ovat jyrähtäneet: Tähän te hörhöt ette puutu!

Ei kommentteja: