keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Samanaikaisopetus

Luin hyvän kirjan. Aihe oli paitsi mieleinen, niin kirja herätti myös paljon hyviä muistoja.

Timo Saloviita on toimittanut kirjan Samanaikaisopetus  (PS-kustannus 2016).
Olipa kerrankin helppolukuinen ja käytännönläheinen opetusta käsittelevä kirja! Liian usein opetusta tai kasvatusta kuvaavat kirjat ovat varsin tutkimuspainotteisia ja raskaita lukea, ainakin sankariopettajalle, joka työpäivän jälkeen haluaa löytää jotain ammatillisesti kehittävää. Opettajalle on tärkeää löytää käytännön ideoita ja sovelluksia omaa työtään raikastamaan. Kirjassa on paitsi tiivis teoriaosuus niin myös paljon esimerkkejä tai oikeastaan kertomuksia samanaikaisopetuksesta ja sen tuomista kokemuksista.

Samanaikaisopetus liittyy läheisesti yhteisölliseen pedagogiaan. Sen toteuttamiseksi tarvitaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia.
Saloviita jakaa samanaikaisopetukseen viiteen pääluokkaan:
- Avustava opetus
- Täydentävä opetus
- Tiimiopetus
- Pysäkkiopetus
- Rinnakkaisopetus

Timo Saloviidan oma tausta vaikuttanee siihen, että kirja käsittelee aika paljon erityisopetusta osana samanaikaisopetusta. Toisaalta juuri erityisopetusta on siirretty jo pitemmän aikaa samanaikaisopetuksen piiriin. Kaikista näistä opettajien yhteistyön muodoista on itsellänikin kokemusta, toisista enemmän ja toisista vähemmän. Nykyinen kouluttajan roolini toteutuu nimenomaa samanaikaisopetuksen avulla.

Kyselytutkimusten mukaan useimmat opettajat tuntuivat pitäneen työmuodosta kovasti. Kuitenkin Saloviita toteaa, että samanaikaisopetus ei ole merkittävästi lisääntynyt kolmenkymmenen vuoden aikana. Miksi?

Opettajat mainitsevat myös kyselytutkimuksissa samanaikaisopetuksen suurimmaksi esteeksi yhteisen suunnitteluajan puuttumisen. Silti ne opettajat, jotka ovat siirtyneet samanaikaisopetukseen löytävät ajan mielestään melko vaivatta. Saloviita toteaa, minustakin aivan oikein, että yhteisen suunnitteluajan puute on pikemminkin tekosyy (johon voi itsekin uskoa),  Hän arvelee että todellinen este voi olla pelko itsenäisen toimintatavan osittaisesta menettämisestä. Epäilen aivan samaa. Olen täällä ennenkin ollut sitä mieltä, että nykyisessä muuttuvassa ajassa opettajien itsenäisestä asemasta on tullut paitsi etuoikeus myös kehityöstyön mahdollinen jarru. Ehkä on myöskin niin, että opettajiksi hakeutuu persoonia, jotka nauttivat esiintymisestä ja opetusryhmän  edestä johtamisesta, yksin?  Tarvitaan siis asennemuutosta ja onhan sitä jo tapahtunutkin.

Omalla opettajauralla työssä oppimisen korkeakoulu on ollut se kuuden vuoden jakso, jossa työtoverini Tiinan kanssa laitoimme kaksi isoa luokkaa (n 30+30) yhdeksi opetusryhmäksi. Opetus synkronoitiin siten, että luokissa tai pikemminkin kotiryhmissä oli koko ajan sama, yhteisesti suunniteltu viikko-ohjelma. Oppilaita opetettiin yhdessä, omissa kotiluokissaan tai monessa ryhmässä esimerkiksi pajatyöskentelyssä. Näistä kokemuksista syntyikin kaksi kirjaa Karttakepin kuolema ja Yhteisöllinen pedagogia. On oikein hyvä että aiheesta syntyy uusiakin, päivitettyjä kirjoja. Huomaan vanhoja kirjojani lukiessa että aihe ei vanhene yhtään. Nyt kun uusi opetussuunnitelma perää oppijan aktiivista roolia, niin samanaikaisopetus on taas hyvin ajankohtainen aihe.

Tästä ajatuksesta tekeekin mieli laajentaa samanaikaisopetuksen ansioita juuri tuohon pedagogian uudistumisen suuntaan. Kyse ei ole vain siitä että oppilaat voivat oppia paremmin. Saloviidan kirjassakin opettajat mainitsevat usein parhaaksi asiaksi sen, että opettajat ovat oppineet toisiltaan. Ammatillinen reflektointi onkin ihan hienoimpia asioita työssä oppimisen kannalta. Välituntipuheet eivät siihen riitä. Opettaja oppii, jaksaa ja innostuu saadessaan tehdä työtä toisen innostuneen ammattihenkilön kanssa. Merkittävä etu uudistumiseen ja jaksamiseen.

Entäpä koulun kasvatustehtävä? Samaikaisopetus kantaa mukanaan monia etuja ja mahdollisuuksia saavuttaa koulun keskeisimpiä kasvatustavoitteita. Kyse ei ole vain oppimistulosten paranemisesta yksilötasolla. Merkittävää on myös, että koko opetusryhmä voi hyötyä samanaikaisopetuksesta monella tavalla.
Ensinnäkin opettajat antavan oppilaille mallin siitä, miten tehdään yhteistyötä. Jos haluamme että oppilaat omaksuvat yhteistyön ja sen vaatimat taidot, on opettajien esimerkillä keskeinen merkitys, tahdoimme tai emme.( Esimerkiksi opettajiksi hakeutuvilla on usein vahva käsitys opettajuudesta yksin toimimisen mallina.) Työmarkkinat eivät yleensä enää tarjoa paljonkaan töitä yksin puurtajille.
Samanaikaisopetus antaa myös mahdollisuuden monipuolisiin opetusjärjestelyihin. Itse haluan ottaa myös vertaisopettajuuden samanaikaisopetukseen mukaan. Oppilaat voivat toimia apuopettajina. Kun opetus monipuolistuu, on oppiminen usein innostavampaa. Samanaikaisopetus voi lisäksi  ehkäistä syrjäytymistä, koska tukea on paremmin saatavilla.
Opiskeluilmapiiri ja oppilaiden kouluviihtyvyys ovat hyvin tärkeitä oppimisen taustalla olevien emootioiden ohjaajia. Samaniakaisopetus aktivoi jo itsessään opetus- ja oppimistapahtumaa.

Kun kouluissamme näyttää olevan motivaation ja omaan oppimiseen sitoutumisen vajetta, voi samanaikaisopetus olla eräs kouluamme uudistava menetelmä, kun otamme harppausta uuteen oppimiseen.

Ei kommentteja: