maanantai 29. helmikuuta 2016

Paras tila oppia?

Vanha kamuni Hellströmin Martti kysyi taannoin somessa,  että millainen olisi paras oppimistila, siis ihan fyysisesti.

Se onkin hyvä kysymys. Omalla opettajurallani kävi yhä selvemmäksi, että koulujen tilojen suunnittelu ja käyttömahdollisuudet määrittävät yllättävän paljon koulussa harjoitettavaa opetus- ja toimintakulttuuria (varsinkin, jos sitä ei tietoisesti organisoida). Harmillsiat on myös, että aika usein kouluja rakennetaan talotekniikka edellä, pedgogisia periaatteita ei välttämättä etsitä, saati piirretä jo suunnitteluvaiheessa. Itselläni on hyviä ja huonoja kokemuksia uuden koulun suunnitteluprosessista.

Mutta vanhoihinkin tiloihin voi luoda uuden toimintakulttuurin. Voi olla tosi hauskaa ja antoisaa katsella koulunsa tiloja uusin silmin. Millaisia oppimisen paikkoja koulustani löytyykään? Oppilaat ovat täss etsinnässä loistava apu. Usein pienelläkin muutoksella saadaan hyviä, uusia työtiloja. Tärkeä periaate olisi minusta, että kaikki koulun tilat ovat oppilaiden oppimista varten. (No juu, jätetään nyt pari poikkeusta)

Usein ei yhteistä sopimusta synny koulun tilojen käytöstä, koska ei ole yhteistä näkemystä pedagogiasta. Rehtori voi kyllä asioista päättää, vaikka kaikki eivät tykkäisikään. Muistan ihan hyvin kun omaan kouluuni tuli aikoinaan aamu-ja iltapäivätoimintaa. Kaikki eivät pitäneet ollenkaan aluksi, että koulun käytävillä oli leikkiviä lapsia. Olin (itseäni kehuakseni) se opettaja joka luovutti luokkansa iltapäiviksi. Pian kuitenkin kaikki tykkäsivät tilojen uudesta käytöstä ja sen tuomasta iloisesta ilmapiiristä.

Luokka. On kiva jos opettajalla on oma luokka, jota voi järjestellä ja sisustaa. Aina ei ole. Usein kuitenkin on. Kun vierailee kouluissa, jää yleiskuvaksi usein hienoinen ankeus. Vain harvat opettajat ovat sisustajia, ymmärrän kyllä. Luokan yleiseen siisteyteen voi silti vaikuttaa. Jos verhot roikkuvat, voi ne itsekin kiinnittää. Muutamakin esine tai kasvi parantaa luokan kodikkuutta ja kertoo oppilaille että heitä arvostetaan, ja opettajakin arvostaa omaa työtilaansa. Usein tämä kodikkuuden ja epäviihtyisyyden leima on koulukohtaista.

Omassa luokassani opin hahmottamaan luokkatilaa toiminnallisten  tarpeiden kautta. Kun opetuksessani oli paljon itseohjautuvuuteen tähtäävää oppivien ryhmien työtä ja toisaalta myös opettajajohtoisia hetkiä, syntyi tarve luoda luokan sisään eräänlaisia pedagogisin perustein hahmotettuja alueita. Näissä erilaisiin tarkoituksiin suunnatuissa tiloissa oppilaani hahmottivat helpommin toiminnan tavoitteita ja sen mitä heiltä kulloinkin odotetaan. Vakiinnutin jakamaan luokkaa neljään toiminnalliseen tilaan, joiden jako tietenkin välillä sekoittui tilanteiden niin vaatiessa. Mutta periaatteessa:
- Oppilaiden työtila, jossa en yleensä puhu kaikille, vaan menen sen ryhmän luo missä minua tarvitaan. Oppilaat voivat myös "sisustaa" omaa tilaansa.
- Opettajajohtoinen alue, sellainen tila jossa kaikki mahtuvat lattialle istumaan soikioon. Kaikki näkevät ja kuulevat. Myös käytössä silloin kun jollain oppilaalla on asiaa kaikille. Päivän aloituksen paikka myöskin.
- Oppilaiden löhötila. Toin luokkaan sohvan ja tyynyjä. Tilassa oppilaat saivat lukea, löhöilla kun tauottivat työtään. Sinne tuotiin myös sarjiksia ja kirjoja.
-Opettaja työtila. Se paikka jossa työpöytäni ja tarvittavat välineet ovat. Sinne oppilaat tulevat myös kyselemään neuvoja tai juttelemaan muuten
- Lisätilaa luokan ulkopuolella on tosi kiva olla. Yritin aina saada oman luokkani lähelle aulaa tms, jonne osa oppilaista voi helposti siirtyä töihin. Joskus myös ohjeiden anto pienelle ryhmälle on helpompi antaa luokan ulkopuolella. Opettajakin voi siirtyä :)

Nykyään luokat alkavat kyllä olla aika pieniä ja tilan jakaminen vaatii  yhä enemmän mielikuvitusta, eikä sekään tahdo riittää.

Usein tuntuu, että kouluissa on turhan tiukassa tilojen käytön traditio (ovet kiinni omissa luokissa, pulpetit rivissä), joka ei välttämättä ole toimivin. Olen nähnyt ihan loistavia toteutuksia koulun tilojen viihtyisästä ja oppimiseen innostavasta käytöstä. Ne ideat eivät vaan välttämättä siirry eteenpäin niin kauan kuin jokainen koulu ja opettaja kehittää omia ratkaisujaan, muista tietämättä. Tässä asiassa vakoilu kannattaa!

LISÄYS 11.3. Sattui taas niin että ennustin tulevaa uutisointia: Hämeelinnaan rakennetaan ihan uudenlaista koulua. Onnea projektille ja viisautta suunnittelijoille. Toivon että he muistavat että oppiminen on emotionaalinen tapahtuma ja turvallisuus on lapsen ja nuoren ensimmäinen tarve.

Ei kommentteja: