tiistai 11. huhtikuuta 2017

Arviointia vai arvostelua?

Kas tässä kysymys.

Olin reilu viikko sitten Kriittisen Korkeakoulun järjestämässä Kasvatuksen foorumissa jossa Irmeli Halinen kuvasi uuden opetussuunnitelman tämän hetken näkymiä: Mikä koulussa muuttuu ja on jo muuttunut ja Juhani Rautapuro valotti arvioinnin nykytilaa esityksellä:  …and justice for all? Perusopetuksen oppilasarviointi puntarissa.

 Oli oikein antoisa tilaisuus, josta riitti kotonakin puhuttavaa. Minulta oli pyydetty puheenvuoro tuohon arviointiesityksen jälkeen. Sen sisältö oli suunnilleen tämän suuntainen (ja siitä ajatus on jo jatkunut):
Opettajan tehtävä on kasvattaa ja opettaa. Jostain syystä silti arviointi kohdistuu lähes täysin opetukseen ja oppimisen tuloksiin ja on ollut enemmän arvostelua kuin arviointia. Vaikka tiedämme  (ja Rautapurokin sen taas esitti) että perinteinen numeroarviointi on melkein arpapelia, niin kuitenkin sitä käytetään. Tutkimukset osoittavat nimittäin selkeästi, että  koulussa kuutonen onkin toisessa koulussa yhdeksän. Numerot eivät vastaa toisiaan ja asettavat oppilaat eriarvoiseen asemaan. Rautapuro totesikin sattuvasti että vanhempien pitäisi yritää saada lapsensa kouluun johon pyritään vähän, On todennäköistä, että siinä koulussa saa hyvät numerot helpommin kuin ns. eliittikouluissa. Kysymys kuulukin: Kun numeroarviointi on melkoisen huono tapa antaa arviointia, miksi sitä kuitenkin käytetään?
Suomessakin halutaan vielä vähentää  pääsykokeita oppilaitoksiin, vaikka ne takaavat parhaiten tasapuolisen mahdollisuuden päästä jatko-opintoihin. Ihmeellistä.

Miksi sitten käytämme (oppimisen) numeroarvostelua, jos siitä ei ole oikein mihinkään?
No, onhan sitä aika helppo käyttää. Ja ainahan sitä on käytetty... Nyt olisi kyllä jo tekniikkaa, jonka avulla voidaan kerätä monipuolista näyttöä. Opettaja joutuu ja on tottunut minusta vieläkin arvioinnissa arvostelemaan opetuksen/oppimisen melko yksiselitteisiä tuloksia, vieläpä vertaamalla muihin. Järjestelmä tuo opettajille valtaa ja kertoo varsinkin koulutuksen tarpeesta tuottaa standarnisoidusti oppineita yksilöitä yhteiskunnan tuottaviin tehtäviin. Kaikuja säätyjen ja teollisen vallankumouksen ajoilta...

Mutta palatakseni kasvatukseen ja opetukseen. Arviointikäytännöt tuovat esiin opettajan kaksijakoisen ongelman koulutuksen nykykäytännöissä. Oppimisen arvostelu lyö usein korville kasvatuksen tavoitteita. 

Vaikka tiedetään että negatiivinen palaute on motivaatiolle tuhoisaa, niin arvostelussa on perinteisesti varattu paikka "huonoille". Kyllä minä sitä aina ihmettelin että miten antamani kuutonen liikunnassa auttaa numeron saanutta poikaa innostumaan elinikäisestä liikuntaharrasteesta? Ei varmaankaan mitenkään, vaan päinvastoin usein tapahtuu syrjäytymistä ja motivaation romahdus. Numeroarvostelussa varataan paikka huonoille, jotka ovat vuodesta toiseen niitä samoja, jotta tiedetään ketkä ovat hyviä. Niinhän se on.

Kasvatusmielessä tarvitsisimme arviointia, jonka avulla kukin asettaa tavoitteen omista lähtökohdistaan ja eteneen prosessissa tavoitteensa suuntaan. Opettaja auttaa tavoitteen asettamisessa ja tukee niihin pääsemisessä. Jotta ihan jokainen voisi löytää vahvuutensa, luoda merkitystä ja hallita elämäänsä, tarvittaisiin arviointia, ei arvostelua. Kasvatuksen tulosten arviointi on vain kovin vaikeaa.

Nyt kun uusin opetussuunitelma pyrkii taas siirtämään koulutuksen tehtävää kasvatuksen, valmennuksen ja yksilön omien vahvuuksien tukemiseen, tarvittaisiin uusia arviointitapoja- ja kyllähän niitä opsi tarjoaakin, kun tarkasti luetaan. Kannustaminen on arvostelua tärkeämpää.

Minun ihannekuvassani yo-kirjoituksista vihdoin luovutaan ja sen tilalla opiskelijat tekevät oppiainerajat ylittävän lopputyön. Jos lukiosta on tarkoitus hakeutua korkemman asteen opintoihin, niin lopputyö valmentaisi varmaankin paremmin tulevaan. Oppilaitokset saavat parhaan opiskelija-aineksen omilla pääsykokeillaan kuitenkin. 
Perusopetuksenkin puolella arvostelun tilalle voidaan nyt tuoda paljon enemmän palautetta ja yhteistä arviointia. Sen avulla oppilas voi löytää omia vahvuuksiaan ja ennenkaikkea säilyttää uskon omiin kykyihinsä oppia uutta. Opettajille on varmasti mieluisampaa antaa sellaista tukea, josta kaikki hyötyvät. 


Ei kommentteja: