maanantai 11. syyskuuta 2017

Kokemus kasvattaa osaamista

Tapasin jälleen opettajakurssini, joka valmistui Helsingin yliopistolta vuonna 1977, tasavuosijuhla siis.
Olemme hellineet ajatusta että olemme Paraskurssi, ainakin omasta mielestämme. Mitä sen leikkimielisen arvonimen takana on?

On ollut kannustavaa pitää yllä tapaamisia vuosikymmenien ajan. Aina on puhuttu paljon koulusta, pedagogiasta ja kasvatuksesta, ja tietysti muustakin. Monet ovat kouluttautuneet edelleen, muutamat tehneet ihan muita töitä. Mutta yhteistä on ollut oman työn arvostus ja kiinnostus oman alan muuutoksiin. Eräs kurssikaverini sanoi asian hienosti jotenkin näin: "Nämä tapaamiset ovat hienoja, kun aina voi tuntea ammattiylpeyttä. Tässä on porukka joka on tehnyt työtä tosissaan ja halunut oppia uutta".  Luulenpa, että opettajat yleensäkin jakavat tämän tunteen, ainakin toivon sitä.

Tulemme kokemuksen tuomaan osaamisen ja sen siirtämiseen edelleen. Puhuimme kurssikaverien kesken jälleen siitä, että onko opettajakulttuurissa erilainen tapa toimia kuin vaikkapa lääkäreiden tai insinöörien keskuudessa.
Yleinen ja varmaan oikea käsitys on, että lääkärien ammattikunnassa ei keksitä yhä uudelleen hyvää tapaa parantaa sairauksia tai korjata ihmistä. Hyviä tuloksia antavat menetelmä otetaan käyttöön ja niitä kehitellään edelleen. Koulutuksen suhteen tuntuu, että opettajasukupolvi toisensa jälkeen keksii uudelleen jo sata vuotta vanhoja pedagogisia innovaatioita. Uuden opsin on väitetty tuovan paljon uutta. Totta sekin, mutta toisaalta se toistaa edellisten opetussuunnitelmien perusajatuksia. Sen huomaavat myös ulkopuoliset. Hauskaa oli kun tapasin jokin aika sitten erään entisen oppilaani äidin. Hän totesi: "Olen lukenut nyt vähän uutta opsia. Tehän teitte silloin 90-luvulla jo noi kaikki asiat".  Ja niin teki moni muukin, jo aiemminkin. Mutta yleistä muutosta koulujen toimintakulttuuriin ei tullut. Opetussuunnitelmat ovat tähän asti suurelta osin epäonnistuneet pyrkimyksessään muuttaa opetusta ja kasvatusta kouluissa.

Mistä ihmeestä tämä johtuu? Kouluissa tai opettajien ammattikunnan keskuudessa ei ole rakennetta tiedon ja osaamisen siirtämiseksi. Kun opettaja lähtee koulusta, niin yleensä ovi heilahtaa ja opettaja vie osaamisensa mukanaan. Tämä tapahtuu mielestäni pitkälti siksi, että opettaminen mielletään vieläkin aivan liiaksi persoonalliseksi osaamiseksi, jossa vain oma tapa toimia on itselle sopiva.

Heitimme ilmaan ajatuksen, että jospa nyt työuran lopussa kehittäisimmme uuden koulutusmuodon: Tilaa vanhojen ja viisaiden ryhmä. Veso-päiville voisi tilata ryhmän kokeneita opettajia keskustelemaan opettamisen kehittymisestä ja kehittämisestä. Kasvattaminen ja opettaminen on kuitenkin paljon myös osaamista, eikä vain tietämisen asia. Osaamista oppii parhaiten harjoittelemalla eli kokemuksen kautta. Opettajien olisi hyödyllistä myös nähdä tehtävänsä jatkumona. Kun pyritään uudistamaan koulua on hyvä tietää, mitkä seikat koulutuksen perinteestä estävät ja mitkä edistävät muutosta. Jokainen opettaja on kuitenkin osa isoa kokonaisuutta omassa historiallisessa ajassaan.

Ei kommentteja: